Tälläinen juttukin on pakko kokeilla, joten katsotaan mitä tästä tulee :)

Olen aina ollun Tipsuihminen, no olen sitä vieläkin. Itsellä on ollut kaksi Tipsua, "Nasse", joka lähti koirien taivaaseen vuonna -98 ja Racconto Me-Tok-Ma "Sara", joka tällä hetkellä asustelee kasvattajansa Taru Heinäsen luona. Sara tuli sijoitukseen minun luokseni talvella -03.

Elämällä on jännä tapa heittää yllätyksiä matkan varrelle ja niin kävi minullekin; tapasin nykyisen mieheni, joka on Britti ja elämä vei minut Britanniaan. Viisain, vaikkakin vaikea ratkaisu, oli jättää Sara kasvattajalleen Suomeen siinä vaiheessa. Enhän tiennyt jäisinkö sinne pysyvästi vain palaanko vielä Suomeen. Ero Sarasta oli kamala, ja ikävä vaivasi koko ajan. Tiesin kuitenkin että tyttö on hyvässä hoidossa ja se rauhoitti mieltäni.

Oli todella outoa asua asunnossa jossa ei ollut koiraa. Aluksi tietysti oli mahtavaa kun viikonlopuisin tai ennen töihin menoa ei tarvinnut lähteä ulos, mutta ajan mittaan sitäkin touhua tuli ikävä! Hullua! Mieheni perheessä on 30-vuoden ajan ollut rescue Wipukoita sekä Greyhoundeja, ja hän oli jo pitkään puhunut että haluaisi meille koiran. Minä en ollut niin innostunut asiasta, tuntui jotenkin että "petän" Saraa, kun jätin sen Suomeen. Vieläkun mieheni innostuksen kohde oli Whippet, niin kiinnostusta ei minulla ollut todellakaan yhtään. Jotenkin siinä sitten vain kävi niin että Whippetpoika Kenmilleven Wellington alias "Kimi" asteli elämäämme viime vuonna Aprillipäivänä. Tuo pieni rääpäle sai kuin saikin sydämeni sulamaan ja rakastuin rotuun päätä pahkaa. Ensimmäinen puoli vuotta menikin rauhallisissa merkeissä, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Oven karmit (joka huoneen) olivat säpäleinä, ovet raavittu melkein puhki ja meidän sängyn patja palasina kun kotiin tulimme töistä eräänä päivänä. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Yritin ajattella, että tuo on ihan ohimenevää, mutta kuinka väärässä olinkaan! Joka päivä töistä kotiin tullessamme oven karmit oli tuhottu enemmän ja enemmän. Makuuhuoneen ovi oli päivät kiinni, sänky säästyi siis, mutta makuuhuoneen karmit ei.

Kokeilimme jos jonkinnäköistä vippaskonstia, kävimme eläinlääkärin juttusilla, mutta mikään ei toiminut, eikä apua löytynyt. Useasti kun kotiin tulimme, ulko-oven edessä oli myös Kimin oksennusta/kuolaa, joten koira oli todella stressaantunut ja ahdistunut yksin jäädessään. Mietimme toisen koiran ottamista Kimin kaveriksi jo Englannissa ollessamme, mutta se tuntui vain haaveelta.

Toinen elämän yllättävistä käänteistä tapahtui Helmikuussa, kun minä ja mieheni muutimme Suomeen. Päätös oli nopea, mutta kaduttanut kumpaakaan ei ole hetkeäkään! Kimi lensi mukanamme Finnairilla, ja matka sujui hienosti. Poika oli hienossa kunnossa kun haimme sen Helsingistä.
Uusi kotimme sijaitsee Jyväskylässä, Kuokkalassa. Ulkoilumaastot ovat upeat ja Kimi on tottunut nopeasti kylmään ilmastoon ja lumeen mitä ei ollut koskaan ennen siis Etelä-Englannissa kokenut. Nyt vauhti on hurjaa lumessa temmeltäessä. Eroahdistus jatkui myös täällä, ja aloitimme kaiken alusta tähän muuttaessamme. Oven ulkopuolelle ulkovaatteet päällä jne. "Babysteps, babysteps"....

Uusin tulokas perheessämme on 7-vuotias Greyrouva Bardic Queen alias "Zelda" joka tuli muutama päivä sitten meille "kokeiluun". Haaveemme siis toisesta koirasta on kovaa vauhtia toteutumassa jos kaikki menee hyvin ja Zelda haluaa jäädä.

Zelda on tehnyt selväksi Kimille, että hänen kanssaan ei ryttyillä ja Kimi on kantapään kautta joutunut oppimaan että vanhemman tahtoon on taivuttava. Pientä rouvan pinnan kokeilua ilmenee vieläkin Kimillä (se on enimmäkseen uteliaisuutta), mutta nyt nukutaan sentään jo samalla sohvallakin!